keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kirpputorien aarteet

Mä rakastan kirppareita. Niiltä löytää aina muiden hylkäämiä aarteita, ja jostain syystä itelle tulee jotenkin semmonen mukava ja fiksu olo kun ostaa jotain käytettyä eikä aina uutta, tiiättekö? Jos ootte joskus käyny kaatopaikalla tai kierrätyskeskuksessa niin tiedätte miten paljo rompetta menee roskiin. Plus rahaa menee yleensä vain murto-osa siitä mitä uusiin asioihin ja asuihin menisi. Ja ite oon huomannut, että kirppareilta löytyy joskus jopa todennäköisemmin jotain sellaista (tai sen tyylistä) mitä on etsinyt ehkä jo kauemmankin aikaa. Kaupat yleensä seuraa muotia, ja tietyt vaatteet, asusteet ja tavarat pysyy myynnissä vaan tietyn sesongin ajan. Kirpputoreilta voi löytää mitä tahansa miltä tahansa aikakaudelta muotivilliyksiin katsomatta. Ja jos muoti kiinnostaa, niin myös sitä sieltä löytyy (vieläpä yleensä uniikimpaa kuin suoraan henkkamaukan rekistä).

Tottakai mä ostan paljon myös uutta tavaraa. Melkeinpä kaiken saa toki ostettua käytettynä, mutta kaikkea ei vaan halua. Esimerkiksi pikkuhousuja (rintaliivit ja uimapuvut on jyrkkä ehkä) ja meikkejä/hajuvesiä en ostaisi jos niitä on joku muu käyttänyt. Ja toki myönnän että itessänikin asuu semmoinen pienenpieni "hieno nainen" (semmosta mä aina pikkutyttönä leikiin ja vedin päälleni hienoimman hameeni, juhlakenkäni, kaikki koruni ja kruunasin koko komeuden sotkemalla äitin huulipunaa pitkin naamaa) joka tykkää uusista kauniista asioista. Joskus tekee mieli ostaa paita jota joku muu ei ensin oo kuluttanut, tai laukku josta ei oo hihnat perstunut niin että saa pelätä koska se hajoaa. En yleensä ostakkaan mitään kalliimpaa kirppareilta, koska itelleni yksi kirppareilla käymisen syy on se että sieltä saa tavaraa halvalla.

Mutta sen pitemmittä lätinöittä, tässä mun joitain viimeaikaisia löydöksiä (pääasiassa kirppareilta). Ja mikä on tämä mieltymys keltaiseen? Mä oon ennen inhonnu keltasta, mutta nykyään se on yks lemppareista (mintuvihreän ja roosan rinnalla). Ööö mitä? Hahaha.

Iso tarjoiluvati Ikeasta, 15 € Aattelin tätä sarjaa kerätä enemmänki, rakastuin. Ps. Huomaa kaunis valokuvausmiljöö. Meidän koti ei oo, eikä koskaan tuu olemaankaan, mikään ihanteellinen "kuin suoraan sisustuslehdestä"-koti jossa saa upeita kuvia, vaan aina taustalla on rojua ja rompetta.. Enkä muunlaista haluaisikaan. Toki huonekalut voisin pistää vaikka kaikki vaihtoon, mutta romppeistani en luovu hahaha.

Eilinen kirpparilöytö, uusi tee/kahvikuppi-setti 5 €

Kasa pitsejä, oli pakko hommata uusia erästä projektia varten, kun oon hukannu jonnekki mun kaikki pitsit. Oon oikeesti kääntäny koko hiton kämpän ympäri eikä missää!

Keltanen takki, alunperin hinta oli 4,80 € mutta kassalla huomattiin että takana helmassa oli punaista maalia tms, ja myyjä tipautti hinnaksi 1,80 €! (Kyseessä on siis semmonen lähetyskirppari missä ei oo omia pöytiä, vaan minne ihmiset tuo tavaraa niille myytäväksi, ilman et tienaa ite siinä mitään.)

Nää aion maalata ja laittaa niihin  Dr. Who -aiheiset postikorttini, mitkä ostin viimeks Tampereelta Puolenkuunpeleistä <3

Kesätossut 1 €
Ihanat Converset toissakertaiselta Tampereen-reissulta (Radiokirppis), nää on mulle kokoa liian isot mutta kyllä ne ihan hyvin jalkaan istuu, ja ku hintaaki oli vaan 4 € nii eihän niitä voinu vaan ohittaa..
Että sellaasta! Ostin mä tänään myös kaks kukkaruukkua 0,40 € kpl, mutta ne on ihan perus haaleenharmaat sellaaset sileät tavalliset peruskipot you know nii en jaksanu ottaa kuvaa niistä. Sitte ku jaksan ja ehdin sitä makrameeta puuhastella niin siinä yhteydessä ne sitte näkyy.


~ Heni

Happiness is a piece of cake

Heissulivei ja moikkelis moi pitkästä aikaa! Sikäli mikäli mulla vielä lukijoita on jäljellä; pahoittelen jälleen kerran pitkää hiljaisuutta. Oon tullu siihen lopputulokseen että miksi yrittää pakottaa tekstiä ulos, kun voi vaan hyväksyä sen että on ihan okei että taukoja tulee, ja että ne voi kestää viikkoja tai jopa kuukausiakin. Mä en bloggaa työkseni, eikä mulla oo satoja (ei edes kymmeniä) seuraajia, joten paineet on olemattomat. Mä otan aika paljo stressiä asioista, etenkin jos jotain pitää tehdä, mutta nyt kun vihdoinkin oon tajunnu että mun blogi ei oo mikään pakollinen stressin aihe ja mä saan kirjotella  -tai olla kirjottelematta- tänne sillon ku siltä tuntuu, mä saatan jopa innostua tästä taas.

Pääsiäinen meni Nurmeksessa murun vanhempien tykönä. Törmäiltiin Minnaanki ohimennen ku vaihdettiin bussia Jyväskylässä, ja oli kyllä niin ihana nähdä pitkästäaikaa!
Käytiin myös oleilemassa yksi yö Laan ja Ap:n tykönä Tampereella. Oli kivaa. Ja kissat on kivoja.
Vappukin oli kiva, avattiin grillikausi.

Viimeksi taisin kirjoitellessani hehkuttaa Tuulia designilla juuri alkanutta työkokeiluani. Mun piti alun perin olla sielä 3 kk, mutta kun määräaika läheni me aateltiin Minnan kans, että josko mä olisin vielä toisetki 3 kk, kun kerran hommat sujuu ja on kivaa ja sillee (6 kk on maksimi mitä yhdessä paikassa saa olla, muuten en ehkä koskaan lähtisi tuolta haha). Oon tykänny kovasti siellä olla, ei uskoisi että kolme kuukautta meni jo! Aika kuluu ku siivillä mukavassa paikassa ja mukavassa seurassa.

Herttaa pukkaa! (Vink vink, jos klikkaat nimeä pääset verkkokauppaan mistä noita saa!)
Kahvitauko. <3
Mä oon ihan rakastunu näihin Esteri-koruihin. Luonnonvalkonen on ihanan raikas kaiken sen upean väriloiston seassa.

Se on joka vuosi sama homma, että kun kevät on täydessä loistossaan ja kesä lähenee, mä intoudun enemmän tekemään kaikkea, niinkuin esimerkiksi päivittelemään blogia, siivoilemaan takapihaa puutarhan toivossa, maalaamaan ja tuunailemaan juttuja ja asioita jne jne jne. Tänä vuonna oon myös innostunu käsitöistä entistäkin enemmän (vaikka en tienny että se edes on mahdollista haha). Luonnollisesti suurimmilta osin saamme kiittää siitä Minnaa ja Tuulia designia -kun istuu kaiket päivät käsityö/askartelu-liikkeessä saa väkisinkin inspiraatiota. Sitäpaitsi Minna on samanlainen hörhöilijä ja ideoija ku minäki, että jos se saa jonku idean nii munki päässä syttyy usein lamppu ja sitte mennään ja lujaa. Heh. Viimeisimpänä villityksenä on nyt makramee, mutta siitä sitte toisella kertaa (mulla ei vielä oo tehtynä ku yksi kokeilu-versio, eikä siitäkään ole ku yks kökkö kuva).

Oon duunaillu koruja ja avaimenperiä sekä muita pikkujuttuja. Itseasiassa niinkin paljon että oon miettiny josko niitä myisi jossain. Ite ainakin tykkäisin ostella uniikkeja käsintehtyjä koruja ja muita juttuja. Oliskohan teillä kenelläkään mitään kiinnostusta? Oon niin kahden vaiheilla että laitanko myyntiin vai en, koska toisaalta ajattelen että joo tottakai laitan, mutta sitten toinen puoli kuiskii korvaan että pyh ei kannata ei niitä kukaan osta, kaupasta saa hienompia. En tiiä. Mitä mieltä ootte?


~ Heni

tiistai 7. helmikuuta 2017

Ihana harmaa arki

Tänään ei arki kyllä tunnu harmaalta vaan melkeinpä juhlalta, ku aurinko päätti pitkästäaikaa näyttää nassuaan! Oi että miten tuntee ku mieliala kohoaa ja piristyy ku arska paistaa kirkkaalta taivaalta. Ja vieläpä parina päivänä peräkkäin! Tunuu keväältä. Tätä menoa kesä tulee jo maalis-huhtikuussa ja sit juhannuksena sataa lumet maahan. Ei nykypäivänä hämmästyttäis mua lainkaan.



Mä rakastan kaikkia vuodenaikoja, mut kaikissa on myös huonot puolensa -talvi on kaunis mutta kylmä, iho kuivuu ja hiuksia on turha ees ajatella laittavansa ku pitää käyttää pipoa. Ja meikkaaminen on täysin riskipeliä, tänäänki lähdin kotoa Marilyn Monroena ja saavuin töihin kuolleista nousseena Eric Dravenina. Okei en ihan, mutta melkein. Kesä on, noh kesä, voi viettää aikaa ulkona lukien ja uiden ja ryypäten hengaillen kavereiden kans, mutta välillä sit on liianki kuuma eikä kykene edes liikkumaan tai liian kylmä että vois käydä uimassa tms, ja hyttyset ja paarmat syö hengiltä. Keväällä taas on loskaa ja märkää, eikä tiiä pukeutuisko toppatakkiin vai tankkitoppiin, mutta on ihanaa ku talven jälkeen aurinko alkaa lämmittää ja kaikki herää eloon. Syksy on mun lemppari vuodenaika, enkä kyllä tähän hätään keksi siitä huonoja puolia, heh. Niin ihana ku talvi onkin, se sais mun puolesta olla lyhyempi, vaikka marraskuu-tammikuu tms, sit vois jo tulla kevät ja kesä. Jotenki ankeeta että ainaki virallisesti talvi taitaa kestää noin 5-6 kk vuodesta.. Mutta ei kai se oikeesti enää niin pitkä oo, täälä ainaki lumet jo tammikuussa suli pois ja mittari näytti plussaa. Nyt kyllä tais talvi taas palata, ku mittarissa oli aamulla -19 ja nassu meinas pudota matkalla töihin.





Anyway, oon siis tuntenut oloni pirteäksi ja iloisemmaksi viimeaikoina. (Paitsi jos on pää kipeä tai nälkä tai väsy tai oon just pyöräilly lumihangessa monta kilometriä tai... Haha.) Mua on päänsärky ja huimaus vaivannu taas viimeainkoina, varmaankin niskat niin jumissa. Se on mulle niin yleistä että oon jo tottunu siihen, enkä siksi sen kummemmin sitä ajattelekkaan enää, mutta jos ois varaa ni kävisin kyllä säännöllisesti hierojalla. Se varmasti vähentäis näitä vaivoja, mutta ei just nyt vaan kykene. Olis vaan niin kivaa ku ei ois kokoajan näin vaivaanen, haha. Toisaalta ihan omaaki syytä että oon aina ihan puupökkelö, ku teen vaan asioita jotka jumittaa niskan, mm. kudon ja piirrän ja istun koneella.



Mutta vaivoista ja vitutuksista huolimatta oon tällähetkellä aika onnellinen. Raha-asiat stressaa niinku aina, mutta yritän tietoisesti olla ajattelematta sitä liikaa, se kun ei stressaamalla siitä miksikään muutu. Mulla on kiva työkokeilupaikka jonne on mukava tulla, ihana ja hauska mies ja perhe muutenkin, pölijä kisumisuja jotka piristää joka päivää, sekä hyviä ystäviä (joita kyllä nään ihan liian harvoin). Suht tervekkin oon (satunnaisia päänsärkyhuimauksia lukuunottamatta) ja kivoja harrastuksia. Mullahan on kaikki lopulta ihan hyvin, vaikka niitä pieniä murheita ja ongelmia aina löytyykin. Mutta kyllä se siitä ku jaksaa vaan puskea eteenpäin.


~ Heni

torstai 2. helmikuuta 2017

No one can lift me, catch me the way that you do

Mä taisin luvata jotain kivaa seuraavaksi, joten tässä vähä lämpöä rakkauden ja villasukkien muodossa, koska hei mikä on parempaa ku rakkaus ja pehmoset villikset? Mä oon hurahtanu vaan entistä pahemmin kutomiseen (tai neulomiseen, kummaksi sitä nyt kukin kutsuu) eikä loppua innostukselle näy. Sain Marikalta joululahjaksi Merja Ojanperän Kauneimmat Villasukat -kirjan ja vaikka aluksi vähä jännitti että osaanko mä niin nättejä pitsi-palmikko-hässäkkä-sukkia tehdäkkään, niin ne ohjeet on kyllä niin hyvät ja selkeät että tähän saakka on kyllä onnistunu ihan ongelmitta! Ainoa harmitus on et varmaan joka toisiin sukkiin on jotain virkattuja lisäjuttuja, ja mä en osaa virkata. Oon kattonu videoita ja lukenu kuvallisia "virkkausta idiooteille"-tyylisiä ohjeita ja Laura on yrittäny mua opettaa, mutta jumalauta en saa edes isoäidinneliötä tai ympyrää aikaseksi. En kuitenkaan oo luovuttanu, vaan aion sen vielä oppia, mutta toistaiseksi ei vaan onnistu, ja se harmittaa koska ne virkatut yksityiskohdat tuo niihin sukkiin sen viimeisen silauksen. Toki kaikki ne sukat toimii ilmankin niitä virkkaus-osia, mutta sitte ne on paljo tylsempiä.

Joitain joululahjasukkia.
Että ihan vink vink jos tekee mieli tilata villasukat niin rohkeesti kysymään vaan, mä rakastan kutoa mutta en haluaisi kuitenkaan hukkua villasukkiin, joten on ihan kiva välillä tehdä niitä muillekkin. Kudon myös lapasia ja kaulahuiveja! Pipoista ei paljoa kokemusta oo joten niitä en vielä ihan täysin handlaa. Onhan semmonen perus pipsa aika iisi tehä, mut ku haluaisin tehä semmosia rentoja myssyjä jotka vähä lerpattaa ja en oo vielä löytäny semmosta ohjetta, enkä oo keksiny itekkään että miten semmosen tekis. Joskus ois myös haaveissa kutoo villapaita, mut toistaseksi en jaksa edes ajatella asiaa koska voin vaan kuvitella millanen homma siinä on, plus en vielä osaa oikeen lukee ohjeita kunnolla.

Oon niin innoissani ku oon oppinu tekemään muutaki ku perussukkaa (vaikka perussukka onkin melkeinpä se paras sukka) ja osaisin varmasti nyt tehdä myös ne kauan haaveilemani piirakkasukat, joita ennen katoin sillä silmällä että en vaan minä kyllä tommosia! Eli iso kiitos Neposelle että osti sen kirjan mulle, en välttämättä ois ite uskaltanu sitä hommata koska ensisilmäyksellä näytti kovin vaikeilta sukilta. Mutta siinä kirjassa tosiaan on niin selkeet ja helpot ohjeet että perustiedoilla ja taidoilla kyllä pystyy melkeinpä kuka vaan niitä seuraamaan ja tekemään upeita sukkia.


Oon nyt aloittanu työkokeilun Tuulia Designillä, semmonen yksityisyrittäjän pitämä käsityö/askartelu-kauppa, ja oon kyllä nauttinu olostani täälä. Tein mun merkonomitutkinnon näyttötyön täälä samaisessa paikassa joten ei ihan uus tuttavuus tää paikka toki oo, mutta nyt ei oo onneks mitään paineita niskassa sen suhteen mitä pitää tehdä ja mihin mennessä ja montako raporttia pitää kirjottaa. Se miinuspuoli tässä on se etten ehdi kutoa yhtä paljo ku aiemmin, haha. Noh, tekee hyvääki tämmönen "pakkotauko" välillä, viimesen parin viikon aikana kudoin melkein viidet parit sukkia! Ja kyllähän sitä iltasin kuitenki vähä ehtii.


Ollaan Mikan kans elelty nyt parisen kuukautta yhessä, ja en onnellisempi voisi olla. Mika on mun sielunkumppani, mun toinen puolisko ja ihanin mies koko maailmassa. Joka päivä ei oo ruusuilla tanssimista, välillä me riidellään ja tulee väärinkäsityksiä, mutta sellasta on arki, ja mä en vaihtaisi sitä mihinkään. Mika on mun, niin ilot ja onnet kuin surut ja riidatkin, ja kaikki asiat selviää puhumalla ja pussaamalla.

Tottakai vielä on totuttelua yhteiseloon, kun ollaan monissa asioissa totuttu ihan eri tyyleihin ja tapoihin, eri rytmiin, mutta kokoajan tässä opitaan uutta ja kasvetaan yhteen. Kyllä se elämä pian sujuu jo vaivattomasti kun tunnetaan toistemme oikut ja ihanuudet. Rakkaus on suurta ja aitoa, se on tärkeintä. <3

It took us a while
With every breath a new day

With love on the line

We've had our share of mistakes

But all your flaws and scars are mine

Still falling for you

Still falling for you

~ Heni

lauantai 14. tammikuuta 2017

I feel like I'm locked and I've lost the key -sekavia ajatuksia minuudesta

Monesti oon kuullu olevani ääripäiden ihminen, heilahtelen plussalta miinukselle ja takasin häkellyttävään vauhtiin, ja myönnän kyllä olevanikin. Jos jokin on ihanaa, se on tosi ihanaa ja kaikki on ihanaa ja wohoo, ja jos jokin on perseestä, se on niin syvältä sieltä ettei enää koskaan aurinkoa näe. Mielialat heiluu toisinaan kuin tuuliviiri, ja vaikka se onkin osa mun persoonaa se ei aina oo hyvä juttu. Esimerkiksi muistan tilanteita jossa mua on kielletty tekemästä jotain tiettyä asiaa, niin oon ärähtäny vastaukseksi jotain tyyliin "ei sitte tehdä mitään enää koskaan ikinä". Mutta (valitettavasti) leimahtelu on osa mun persoonaa ja sitä ei musta saa pois, ja jos saisi mä en olisi mä. Mä yritän kyllä sitä hillitä, ja joskus se onnistuu, joskus ei.

Oon myös temperamenttinen ja tulinen, saatan puhua mitä sattuu ennenku edes tajuan ajatella, ja joskus oon liian jästipää sanomaan että sori meni liian pitkälle. Yleensä kyllä myönnän jos oon väärässä, ja pyydän anteeksi jos oon kamala, mutta joskus jästipäisyys vie voiton ja niissä tapauksissa toivoisin omaavani jonkun reset-nappulan jolla saisi ittensä samantien takasi raiteille. Joskus otan asiat loukkaavasti vaikkei olisi tarkoitus, ja sitte käyn puolustuskannalle kun luulen että mua kohtaan hyökätään. Naurettavaa tiiän, mutta omaan naisen aivot. Joskus (useinmiten) oon varma että vielä monimutkasemmat ku useimmat muut naiset.

Sillon ku mua laiskottaa, en saa mitään aikaseksi enkä jaksa edes ajatella asioiden hoitamista tai tekemistä ja haluan vaan olla. Joskus musta ihan kirjaimellisesti tuntuu et mun pää on pelkkää mössöä ja pumpulia ja pimeyttä ja kuljen päivästä toiseen jossain hattarassa jossa päivät sulautuu toisiinsa, kunnes yhtäkkiä havahdun useinmiten erityisen aurinkoiseen päivään ja huomaan etten oo taas saanu mitään järkevää aikaseksi moneen päivään ja sitte alkaa tapahtua ja asiat järjestyä jne. Joskus mä aattelin että mä oon masentunu, ku tulee tommosia lyhyitä pätkiä että ei vaan jaksa, tiskit makaa altaassa ja lattioilla on kissankarvapölypilviä, mut mä uskoisin että se on ihan perus väsymystä, etenki ku on työtön ja on joka päivä aamusta iltaan kotoa (paitsi jos käy kaupassa).

Ja siinä onki yks asia joka ahistaa -töihin pääseminen. Mä haluan töitä koska mä tarvin rahaa, mä oon niin kyllästyny elämään kädestä suuhun, ja mä tarvin jotain muutaki tarkoitusta elämään ku pelkkä herääminen, mutta toisaalta mua ahistaa alkaa heräämään aikasin aamulla ja menemään joka aamu tiettyyn aikaan tiettyyn paikkaan ja kaikki muut menemiset ja tekemiset pitää suunnitella työvuorojen mukaan. Siitä on tehty ihan tutkimuksiakin, että jotkut ihmiset on tuotteliaampia vasta myöhemmin päivällä, tai jos ne saa herätä sillon ku haluaa (tai edes myöhemmin ku mitä pidetään normaalina). Mä ite oon paljo tuotteliaampi ja virkeempi illalla, ku aamulla tai päivällä. Mitä enemmän kello on, sitä enemmän mä keksin tekemistä ja saan ideoita. Ite en pidä sitä huonona asiana, mä oon muutenki yö-ihminen ja nautin etenki iltahämärästä.

Jos jokin ärsyttää mua, se ärsyttää kunnolla. Oon niin herkkä, että "leimahdan" sekunnissa, ennenku aivot ehtii käsittelemään asiaa että kannattaako siitä nyt edes ärsyyntyä, mutta sitte ku kerkeen sen tajuamaan, lepynki oikeestaan samantien.


Ja auta armias jos on se aika kuukaudesta! Oon niin herkkä että saattaa tulla itku, jos joku kattooki mua väärin. Okei, ehkä ei sentään, mutta loukkaannun kaikesta tosi herkästi ja oon surullinen. Vastapainoksi saatan kyllä sit myös liikuttua positiivisessaki mielessä tosi helposti. (Ja miksi vanhat kissat itkettää?!) Yleensä leffoissa ja muualla vitsaillaan että naiset on raivoisia tai vihaisia tms menkkojen aikaan, mutta mun mielestä se ei oo totta, vaan me vaan ollaan niin hormonien vallassa että me luullaan et koko maailma vihaa meitä ja siks sitte tulee ärähdeltyäki herkemmin. Toki en voi puhua ku omasta puolestani, mutta veikkaisin et harva oikeesti on mitenkään vihanen sillon.

Viimesenä on vielä pakko avautua aiheesta ulkonäkö. Jos oma peilikuva ei miellytä, mä masennun. En sanan varsinaisessa merkityksessä, mut ehkä tiiätte mitä tarkotan. Etenki jos hiukset on rumat, se vaikuttaa koko olemukseen. Ja tottakai myös jos ne on kivat. Mulla on tällä hetkellä kauhee hiuskriisi ku ne on vaan saanu kasvaa vapaana siitä saakka ku ajelin kaikki pois, ja sen on näkösetki. Ei mitään mallia tai muotoa, oma tylsä väri, hiukset on joko silmissä tai pinnillä kiinni sivussa.. Ja koska hiukset on kamalat, mikään asu tai meikki ei saa tuntemaan oloa kivaksi tai nätiksi. Mä oon oikeesti siinä pisteessä, että jos ei kukaan kaveri osaa leikata hiuksia, niin mä leikkaan ne sitte itte. Parturiin ei kykene vielä aikoihin, ja hiukset pitää saada kuosiin nyt eikä enskuussa, jos haluan saada edes hitusen itsetuntoa takasin. Koska jos itsetunto on nollassa, sitä tuntee koko olemuksensa nollaksi, ja jos tuntee olevansa täys nolla, sillon koko maailma ympärillä tuntuu myös mitättömältä ja sitte on vaan paha mieli kokoajan. Inhottava oravanpyörä johon voi joutua heikkoitsetuntoinen ihminen ihan vaan paskan letin takia. Muutenkaan en tällä hetkellä pidä siitä mitä peilissä näkyy, ja yritän asiaa pikkuhiljaa muuttaa, mutta en halua siitä sen kummemmin puhua vielä koska se vaatii paljo itsekuria ja yrittämistä ennenku mitään tapahtuu, ja mulla on olematon itsehillintä.


Noin! Sainpas jotain sekavia ajatelmia ehkä ihan ymmärrettävään muotoon. Mä en koskaan oikeen suunnittele sitä mitä kirjotan, vaan istun koneen ääreen, avaan blogin ja valitsen "uusi teksti", ja se mikä ulos purskahtaa on yleensä se asia joka pitääki ulos saada. Blogi on hyvä tapa mulle saada joitain ajatuksia ulos ja järjestykseen. Ehkä tästä saa jotain terapeuttistaki hyötyä sen lisäksi että saa omaksi ilokseen jakaa juttuja ja asioita muiden kanssa.

Mutjoo, enskerralla lupaan jotain kivaa eikä tämmöstä ryöppyä.


~ Heni

maanantai 9. tammikuuta 2017

I'll be your pain in the ass

No mutta heissan ja heissulivei! Mä päätin ottaa jälleen kerran itteeni niskasta kiinni (tai ehkä pikemminkin oikeen vanhan kunnon niska-perse-otteen) ja alkaa taas kirjottelemaan blogia. Joo, mä aina lupailen mutten sitte kuitenkaan onnistu, mutta hei -uusi vuosi uusi minä? Ehkei kuitenkaan, mutta yritän. Pitkän pohdiskelun jälkeen päätin poistaa kaikki aikaisemmat tekstit ja alottaa ihan täysin uudelta pohjalta, osaltaan siksi että mun blogin sisältö tulee tyyliltään vähän muuttumaan. Ei mitenkään radikaalisti, ei huolta (tai toivoa?), ihan vaan silleen että keskityn tästä lähin täysin itteeni ja omiin tekemisiin ja tekeleisiin kuten villasukkiin ja muihin neulomuksiin, sekä ehkä maalauksiin ja piirrustuksiin, jos löydän kadoksissa olleen inspiraation pitkästäaikaa. Ja kissoihin, tottakai aina kissoihin. Syy tälle on se, että kaikki ihmiset ei arvosta sitä että heidän tekemisiään tai menemisiään "huudellaan" nettiin, ja täysin kyllä sen ymmärrän, mutta se rajoittaa omaa kirjoittelua jonkin verran. Toisaalta taas se myös helpottaa, ainakin ajatuksen asteella, saa nähdä mitä on toteutus.

Mutta sen pitemmittä lätinöittä,

hei taas.


~ Heni