sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Everything's gonna be alright, everything's gonna be okay

Ai että, ihana kesä! Oon puuhannu jo vaikka ja mitä, ja se on vasta nippanappa Heinäkuun puoliväli; käyny Tampereella, Lahdessa ja jopa Virossa (josta joskus lisää ihan omassa postauksessaan), mökilläkin olin iskän kanssa päivän, ja ensviikolla mennään iskän ja Laan kans Särkänniemeen Särkänniemeeen! En ookkaan käyny sielä vuosikausiin, oon ihan silleen pikkusen innoissani. Vaikkei vanha akka enää ihan kaikkiin kieputuslaitteisiin ehkä kykene niin yhä niihin parhaisiin kuitenkin, kaikki vuoristoradat on ihan best. Ja vesisellaaset, eikä haittaa vaikka vähä kastuis! Mökillekkin pitää kyllä päästä ainaki kerran vielä, sielä kyllä sielu ja ruumis lepää.






Tänään oltiin Melinan kans Ojutjärvellä uimassa ja vitsi että oli lämmintä vettä, voisin mennä sinne vaikka joka päivä! Muutenki oli kyllä tosi kivaa. En oo käyny sielä uimassa vuosiin, en oikeen edes tiedä että miksen oo. Kiva paikka, lämmintä vettä eikä se oo edes mitenkään mahdottoman kaukana. Vähä sieltä saa "apinankarvaa", eli sitä jotaki muhjua mikä tarttuu ihokarvoihin (mutta hyvin vähä, eikä se ny mua ainakaan haittaa yhtään). Joskus vois mennä ihan pyörälläkin, vaikka mun pyörä onki semmonen koliseva rousku, haha. Ostin Tigeristä pienen punavalkoruudullisen kylmälaukun viimeks Lahdessa ollessani ja ois kiva päästä sitä käyttämään, uimareissuhan ois just passeli siihen!


Musta tuntuu että mun elämässä tapahtuu tällähetkellä paljon mutta ei sit kuitenkaan oikeestaan mitään. Eikä kaikki välttämättä niin hyviäkään asioita, mutta elämä on sellasta. Välillä pitää tehdä vaikeita päätöksiä ja joskus ne päätökset tehdään sun puolesta. Oon myös hakenu moneen paikkaan töihin ja meinaa usko mennä kokonaan kun mistään ei kuulu juuta ei jaata ja minnekkään ei kelpaa. Pitääs vissiin vaan ottaa ja muuttaa jonnekki ja luovuttaa tän tuppukylän kans, hahah. Mut joo jos realistisia ollaan niin ainakaan tänä vuonna ei muutto vaan onnistu, synttärit on "pakko" pitää täälä (eli mä haluan) ja talvella ei nappaa kyllä yhtään lähtee roudaamaan kissoja ja kamoja yhtään minnekkään. Ehkä ens vuonna jos on semmonen buugi että maisemanvaihdos ois jepa. Monet asiat voi muuttua hyvinki äkkiä, joten en yleensä tee kovinkaan pitkän tähtäimen suunnitelmia. Jos jotain oon oppinu tänä vuonna on se, että tulevaisuudesta ei koskaan tiiä ja monesti pitää vähä sattua että voi taas olla ihanaa ja kivaa.

Eräältä iltalenkiltä.

Naapurin Miisu!

Mummin kans käytiin äitin haudalle kukkia viemässä. <3

Juhannus meni Jarnon ja Janin kans musiikkia kuunnellessa ja niitä näitä höpötellessä sekä hattua nakellessa ja Turtlesilla leikkiessä. Eli just hyvin.

Se on kyllä tälleen mihinkään mitenkään liittymättä sanottava, tai oikeeastaan ilmoitettava, että mä osaan nykyään virkata. Selasin mun vanhoja postauksia ja jossain niistä manasin kun en vaan osaa, en vaikka miten päin yrittäisin ja vaikka henki siitä riippuisi. Sillon Tuulia designissa työkokeilussa ollessani kun jäin ekaa kertaa päiväksi yksin pitämään putiikkia pystyssä, eikä mulla ollu muutakaan sen tähdellisempää hommaa siinä mä kaivoin Minnan ohjeen pikkuseen kippoon/purkkiin/pöttiin/mikäsenytolikaan ja tartuin koukkuun ja kuteeseen ja päätin että nyt mä sen opettelen -ja jumaliste mähän opiin! Jooooo, se eka yritelmä oli vähä semmonen.. Se oli ensinnäkin nurinpäin.. Moni muukin meni samalla tavoin nurinpäin, ennenku sit näin Minnan seuraavan kerran ja kysyin mitä mä teen väärin. Sen jälkeen se alkoi sujua vähä paremmin. Mä huvittuneena aina muistelen ku menin Melinalle ylpeenä esittelemään mun pikkusta purnukkaa että kato ny ku mä hianosti osasin, ihan itte ja ekaa kertaa! ja jälkikäteen ku sitä reppanaa kippoa kattoo nii onhan se vähä semmonen "rouhee", ahahaha. Mutta ei kai sitä muuta voi odottaakaan ensikertalaiselta? Onneksi on ihana Minna jolta sai kysyä neuvoa ku ei osannu, en mä todnäk muuten ois hokannu mitä teen väärin ja oisin saattanu taas luovuttaa. Nykyään osaan mielestäni ihan kiitettävän hyvin virkata (ja jopa lukea ohjeita, ainaki niitä simppeleimpiä) vaikkei mun käsiala vielä ookkaan ihan tasaisinta ja siisteintä. Mutta pikkuhiljaa, ei mun monet monet ekat villasukatkaan ollu mitään taidonnäytteitä.

Ja siis voi miten paljo mä oon jo ehtinykkään virkkaamaan sen jälkeen ku sen opiin, siis mä aivan hurahdin siihen ja nykyään virkkaan enemmän ku kudon. Rakkaus villasukkiin ei oo vähentynyt ja suunnittelen jo villapaitaakin, mutta ah virkkaus! Oon tehny mattoja (kyllä, monikossa) ja laukkuja, koreja, purkkeja, tiskirättejä ja kupinalusia, hedelmiä sekä sieniä, parit amigurumitkin jo oon osannut tehä (ja siitä mä oon aina haaveillut), kissanleluja ja tällä hetkellä työnalla on myös semmonen viirinauha sekä poncho. Mulla on vaaaaikka ja mitä keskeneräistä, kun en malta tehdä loppuun ku inspis iskee jo seuraavaan ja on pakko saada vähä ees alottaa.. Unohdin varmasti vielä jotain, but you get the picture..? Hahah.

Tässä nyt vaan ne mistä sattui olemaan puhelimella enää kuvia. Tuo musta on se mistä tulee viirinauha.

Käsityöt on kyllä elämän suola. <3 Toisaalta harmittaa ja toisaalta ei, että nykyään en piirrä enkä maalaa niin paljoa, oon jo huomannu taitojeni rapistuneen.. Mutta toisin kuin piirtämisestä ja taulujen maalaamisesta, virkkaamisesta ja kutomisesta saa tarpeellista ja kaunista käyttötavaraa (ainakin siis osasta) mutta piirtämisestä hyötyy karkeasti sanottuna vain sen että sulla on kohta valtava pino piirrustuksia kaapissa etkä tee niillä mitään, etkä kehtaa kavereillekkaan niitä jaella koska näet vaan kaikki virheet niissä ja aattelet että ei ne oo riittävän hienoja kellekkään annettavaksi, plus miksi ne haluais nurkkiin lojumaan random töherryksiä (oon ollu tässä tilanteessa ennenku opiin virkkaamaan ja kutomaan). Joo ehkä silläkin sais jotain bisnestä aikaan, mutta mä en vaan oo niin hyvä tai erikoinen sillä saralla että erottuisin valtavasta massasta. Mutta toisaalta haluaisin yhä osata/jaksaa/ehtiä piirtää ja tulla yhä paremmaksi siinäkin. Aika ei vaan riitä kaikkeen, pelejäkään en enää pelaa niin usein ku ennen. Joo Lolia välillä vähä liikaaki ja 3ds:llä Iisakkia ja Animal Crossingia satunnaisesti, mutta siinäpä se. Yksikin boxin peli on ollu mulla kesken varmaan nyt vuoden, ja sen pelaisin oikeesti läpi viikonlopussa.

Mut hei eipä tässä tälläkertaa tämän sekavempia horinoita, ensikertaan!


~ Heni

torstai 17. toukokuuta 2018

When every ship is going down I don't fear nothing when I hear you say "It's gonna be ok"

Noniin, tässä sitä taas ollaan. Kesä ei hiipinyt vaan rysähti kerralla päälle ja mun bloggausinto heräsi jälleen. Auringonpaiste tekee aina saman, herättää innon tehdä asioita. Monesti se into hiipuu alkuhuuman mentyä, mutta toivon todella että tällä kertaa innostus pysyy ja saisin tästä bloggailusta taas iloa ja sisältöä elämääni. Ennen rakastin blogin kirjoittamista ja kuvien ottamista blogia varten, mutta nykyään Instagram on niin kätevä ja kiva, ettei juurikaan tuu blogia kirjoiteltua kun ne samat asiat saa näppärämmin Instaan. Mutta toisaalta sielä ei tuu harjoitettua tätä verbaalista ulosantia niinkään paljoa, ja on tärkeetä että sekin taito säilyy. Vaikka haluankin sisällyttää bloggailunkin taas elämääni, niin onhan mulla tekemistä vaikka millä mitalla, välillä niinkin paljon että ne kivat, vapaaehtoiset asiat alkaa ahdistaa kun ei tiedä mistä aloittais ja kaikkea haluais tehdä samanaikaisesti (ja sitte mitään ei saa tehtyä tai valmiiksi haha). Nyt kun on ollut nää helteet niin oon saanu aikaseksi vaikka ja mitä, myllänny takapihaa ja siivonnu ja maalannu ja kaikkee, vaikka hiki virtaa ja selkä huutaa armoa. En tiiä miksi mun alaselkä on nykyään aina niin jumissa ja kipee, vanhuus ei kai tuu yksin.

Eilen nautin helteistä takapihalla. Naapuri ei ollu vissiin kotona ku sain olla kaikessa hiljaisuudessa ja rauhassa, haha.

Kesä se tulla pamahti! Söin melkein jokapäivä jäätelöä, ihan täysin sillä verukkeella että jos tässä käy samoin ku viimevuonna niin nää saattoi hyvinki olla kesän ainoat helteet. Toivottavasti ei, tänävuonna olis kiva päästä uimaanki!

Aaanyway, vaikka käytänkin Instagramia ja sen storya varmasti jatkossakin ihan yhtälailla, yritän sisällyttää blogiin eri kuvia kuin sinne, koska itteä ainakin tympii jos seuraa jotakuta sekä instassa/snäpissä (jota en tosin enää käytä) että blogissa ja sillä on samat kuvat molemmissa. Tai siis joo kyllä varmasti tulee samojakin kuvia, mutta ei pelkästään. Useimmiten menee into blogin seuraamisesta, jos se ei tarjoa mitään mitä ei muualla jo näkisi. Etenkin kun oon Instan suurkuluttaja ja selailen sitä mielelläni useita kertoja päivässä, niin on tylsää nähdä vaan samat kuvat jokapaikassa. Ehkä kaikkien mielestä ei oo näin, mutta itelle kuvat on niin tärkeitä ja on kiva nähdä eri kuvakulmaa tai näkökulmaa, ja joissakin tapauksissa esim. behind the scenes -kuvia. Mitä enemmän kuvia sen parempi, ellei ne sitte oo tyyliin selfieitä samasta naamasta samalla ilmeellä samassa kulmassa ja samalla meikillä... you know? Tuli heti parikin tyyppiä mieleen joilla joka kuva instassa näyttää tismalleen samalta, oli sitte mikä aika vuodesta (tai mikä vuosi) tahansa. Toisaalta jos se omasta mielestä toimii nii antaa palaa vaan, ei se multa oo pois! Enhän mä itekkään oo mikään erikoisin tai jännittävin selfienottaja että nii. Pidä akka vaan se suus kiinni jos ei oo mitään fiksua sanottavaa, haha.

Tässä teille random Ponyo alias Possu -kollaasi, ihan vaan koska mä otan siitä ihan liikaa kuvia ku se on niin söpö!

Mä en tiedä missä vaiheessa mä aloin pelkäämään kuollakseni mielipiteeni sanomista. Ennen mä sanoin sen vaikkei kukaan olis kysynykkään, enkä epäröiny yhtään vaan olin mitä mieltä olin ja vitut muista. Nykyään mä yritän sanoa kaiken mahdollisimman "poliittisesti" ettei kukaan loukkaantuisi tai suuttuisi, ja etten mä vaan antaisi syytä ihmisille olla mitään mieltä musta. Aika hyvin kuvastaa nykyaikaa muutenkin, kun mitään ei saisi sanoa eikä mistään saisi olla eri mieltä, koska aina joku niin mielensä pahoittaa. Mä pelkään olla erimieltä ihmisten kanssa (ainakin siis julkisesti, pääni sisällä mä oon jatkuvasti jotakin mieltä jostakin) koska mä pelkään että mä joudun perustelemaan kantani ja mielipiteeni, ja usein mulla ei oo muuta perustetta ku että musta tuntuu siltä. Mä myöskin alitajuntaisesti (ja näköjään ihan tajuntaisestikkin lol) kokoajan pelkään olla erimieltä tai mitään mieltä mistään koska mä pelkään mitä joku musta ajattelee, ja mitä jos me ollaanki eri kannalla tässä asiassa ja se alkaa näkemään mut tietyllä tavalla tai muodostaa musta mielipiteen mun mielipiteiden perusteella, ja kun monessa asiassa mun mielipiteet muuttuu helpostikkin, niin sitten henkilö x joka on muodostanut musta mielipiteen mun mielipiteiden takia luulee että mä oon jotakin mieltä jostakin vaikken enää olisikaan. Ja mitä vitun väliä sillä loppupeleissä edes on?! Että mitä mieltä joku Ritva-Santeri on musta, ne jotka oikeesti on mun ystäviä ja läheisiä ei lakkaa välittämästä siksi että oisin oma persoonani ja omaa mieltä asioista. Eikö? Tätä mä nyt oon hokenu itelleni, ja oon yrittäny sitä myöten olla rohkeampi ja sanoa mitä mä ajattelen.

Näistä taneleista tulee otettua vähä vähemmän kuvia (Nalle, Chi alias Iipu ja Myy) syystä että Possu on aina mamin lähettyvillä, Iipu useimmiten omissa oloissaan ja mustista kissoista on hemmetin vaikee saada hyviä kuvia. Mutta ihania ja rakkaita ne on kaikki! <3

Mä oon muutenkin kokenut monenlaisia henkisiä ahaa-elämyksiä nyt tämän vuoden aikana, ja oppinu tuntemaan itteäni paremmin. Rovaniemellä käydessäni koin jotain ihmeellistä lapin taikaa ja sain sellasta sisäistä rauhaa ja seesteisyyttä että ihan itekki hämmästyin. Kai se oli se kun pääsi näkemään ja kokemaan uusia asioita ihanissa maisemissa ja mahtavassa seurassa, ja tajusi että ei se elämä ole vaan yhdellä pienellä paikkakunnalla, että kodin voi tehdä ihan minne itse tahtoo -ja jos päättää tulevaisuudessa että tämä ei hyvä, voi aina muuttaa muualle. Vaikken omistakkaan ajokorttia (ja alan epäilemään tuunko koskaan omistamaankaan, enkä tiedä onko se nyt edes niin kamala juttu loppupeleissä) niin uskoisin ja toivoisin että aina löytyy Jarnoja maailmasta, eli ystäviä joiden apuun ja tukeen voi aina luottaa. Ja jos ei löydy niin maksaa vaikka sitten omaisuuden muuttofirmalle, heh.

Mä oon aina pelännyt paljon ja kaikkea, osa peloista on tiedostamattomia ja osa täysin tietoisia, ja kaikille en välttämättä tuu mitään koskaan voimaan, mutta ne joille voin, aion jotain tehdä. Esimerkiksi muutto kauas Kauhavasta on ollut jo pitkään yksi pelonaihe. Tai ehkä ihan yleensäkin muutto Kauhavalta pois. Oon aina haaveillu asuvani jossain isommassa kaupungissa (mutta ei liian isossa) jossa on ostoskeskus jos toinenkin, kahviloita ja ravintoloita, UIMAHALLI niin ettei aina tarvi ottaa junaa viereiseen pitäjään, isoja ruokakauppoja ja ehkä kävelykatuja, juna/onnibussi-yhteydet paikkoihin X ja Y ja miksei vaikka Z:kin.. Mutta samalla mä rakastan pikkukaupunkeja ja niiden persoonallisuutta, rauhaa ja sitä tiivistä ja toisaalta turvallistakin tunnetta mikä täälä syntyy. Sekä ehdottomasti yöllistä hiljaisuutta ja pimeyttä mitä kaupungeissa harvoin (kuulemma) pääsee kunnolla kokemaan. Ja onhan tämä koti, ja vaikka tää kaupunki itsessään ei tarjoaisi mulle oikeastaan mitään, niin tutut maisemat ja ihmiset saa lähtemisen vaikeaksi. Mutta niinkuin itelleni usein hoen, aina voi muuttaa takaisin jos haluaa. Mä en osaa edes tarkalleen sanoa mikä se on se juttu mitä muuttamisessa pelkään eniten. Ystäviä ja perhettä ei lasketa, sehän on (ainakin mulle) itsestäänselvyys että ne vaikuttaa aina muuttopäätökseen eniten. Asiat on luultavasti ihan samalla tavalla kaupungista riippumatta, paitsi että työmahdollisuuksia on isommissa kaupungeissa enemmän (ja joo tiedän, myös niitä hakijoita). Okei noh, se muuttamisen stressi on kyllä suuri tekijä, ehkä jopa suurin. Neljä kissaa on vaikea siirtää kaupungista toiseen, etenkin autottomana ja monen tunnin päähän! Pakettiautoa nyt ehkä saisi jostain lainaan/vuokralle ja jonkun ihanan sitä ajamaan, mutta ne kissat.. Mutta ehkä nekin asiat järjestyy kun ei vaan vaivu epätoivoon (siis enää, johan sielläkin on käyty)!

Rovaniemellä oli aivan upea poro!

Rakastan näitä seinämaalauksia, oli mahtavaa päästä näkemään Rovaniemenkin oma.

Iltaseikkailulla. Kivaa kun on itestäkin muutama kunnon kuva reissulta, eikä vaan maisemia ja selfieitä! 

Ihana Minna ja meidän "hattarakoju" Rovaniemen Kädentaitomessuilla. <3

Jooh, musta alkaa tuntua että tämä bloggailun jatkaminen oli ihan hyvä päätös, juttua ainaki riittäis vaikka kuinka! Haha. Mutta jos tälläkertaa kuitenkin jätettäisiin asia tähän, ennenku tästä kehkeytyy romaani. Ensikertaan, heissulivei!



♥ Heni

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kirpputorien aarteet

Mä rakastan kirppareita. Niiltä löytää aina muiden hylkäämiä aarteita, ja jostain syystä itelle tulee jotenkin semmonen mukava ja fiksu olo kun ostaa jotain käytettyä eikä aina uutta, tiiättekö? Jos ootte joskus käyny kaatopaikalla tai kierrätyskeskuksessa niin tiedätte miten paljo rompetta menee roskiin. Plus rahaa menee yleensä vain murto-osa siitä mitä uusiin asioihin ja asuihin menisi. Ja ite oon huomannut, että kirppareilta löytyy joskus jopa todennäköisemmin jotain sellaista (tai sen tyylistä) mitä on etsinyt ehkä jo kauemmankin aikaa. Kaupat yleensä seuraa muotia, ja tietyt vaatteet, asusteet ja tavarat pysyy myynnissä vaan tietyn sesongin ajan. Kirpputoreilta voi löytää mitä tahansa miltä tahansa aikakaudelta muotivilliyksiin katsomatta. Ja jos muoti kiinnostaa, niin myös sitä sieltä löytyy (vieläpä yleensä uniikimpaa kuin suoraan henkkamaukan rekistä).

Tottakai mä ostan paljon myös uutta tavaraa. Melkeinpä kaiken saa toki ostettua käytettynä, mutta kaikkea ei vaan halua. Esimerkiksi pikkuhousuja (rintaliivit ja uimapuvut on jyrkkä ehkä) ja meikkejä/hajuvesiä en ostaisi jos niitä on joku muu käyttänyt. Ja toki myönnän että itessänikin asuu semmoinen pienenpieni "hieno nainen" (semmosta mä aina pikkutyttönä leikiin ja vedin päälleni hienoimman hameeni, juhlakenkäni, kaikki koruni ja kruunasin koko komeuden sotkemalla äitin huulipunaa pitkin naamaa) joka tykkää uusista kauniista asioista. Joskus tekee mieli ostaa paita jota joku muu ei ensin oo kuluttanut, tai laukku josta ei oo hihnat perstunut niin että saa pelätä koska se hajoaa. En yleensä ostakkaan mitään kalliimpaa kirppareilta, koska itelleni yksi kirppareilla käymisen syy on se että sieltä saa tavaraa halvalla.

Mutta sen pitemmittä lätinöittä, tässä mun joitain viimeaikaisia löydöksiä (pääasiassa kirppareilta). Ja mikä on tämä mieltymys keltaiseen? Mä oon ennen inhonnu keltasta, mutta nykyään se on yks lemppareista (mintuvihreän ja roosan rinnalla). Ööö mitä? Hahaha.

Iso tarjoiluvati Ikeasta, 15 € Aattelin tätä sarjaa kerätä enemmänki, rakastuin. Ps. Huomaa kaunis valokuvausmiljöö. Meidän koti ei oo, eikä koskaan tuu olemaankaan, mikään ihanteellinen "kuin suoraan sisustuslehdestä"-koti jossa saa upeita kuvia, vaan aina taustalla on rojua ja rompetta.. Enkä muunlaista haluaisikaan. Toki huonekalut voisin pistää vaikka kaikki vaihtoon, mutta romppeistani en luovu hahaha.

Eilinen kirpparilöytö, uusi tee/kahvikuppi-setti 5 €

Kasa pitsejä, oli pakko hommata uusia erästä projektia varten, kun oon hukannu jonnekki mun kaikki pitsit. Oon oikeesti kääntäny koko hiton kämpän ympäri eikä missää!

Keltanen takki, alunperin hinta oli 4,80 € mutta kassalla huomattiin että takana helmassa oli punaista maalia tms, ja myyjä tipautti hinnaksi 1,80 €! (Kyseessä on siis semmonen lähetyskirppari missä ei oo omia pöytiä, vaan minne ihmiset tuo tavaraa niille myytäväksi, ilman et tienaa ite siinä mitään.)

Nää aion maalata ja laittaa niihin  Dr. Who -aiheiset postikorttini, mitkä ostin viimeks Tampereelta Puolenkuunpeleistä <3

Kesätossut 1 €
Ihanat Converset toissakertaiselta Tampereen-reissulta (Radiokirppis), nää on mulle kokoa liian isot mutta kyllä ne ihan hyvin jalkaan istuu, ja ku hintaaki oli vaan 4 € nii eihän niitä voinu vaan ohittaa..
Että sellaasta! Ostin mä tänään myös kaks kukkaruukkua 0,40 € kpl, mutta ne on ihan perus haaleenharmaat sellaaset sileät tavalliset peruskipot you know nii en jaksanu ottaa kuvaa niistä. Sitte ku jaksan ja ehdin sitä makrameeta puuhastella niin siinä yhteydessä ne sitte näkyy.


~ Heni