torstai 17. toukokuuta 2018

When every ship is going down I don't fear nothing when I hear you say "It's gonna be ok"

Noniin, tässä sitä taas ollaan. Kesä ei hiipinyt vaan rysähti kerralla päälle ja mun bloggausinto heräsi jälleen. Auringonpaiste tekee aina saman, herättää innon tehdä asioita. Monesti se into hiipuu alkuhuuman mentyä, mutta toivon todella että tällä kertaa innostus pysyy ja saisin tästä bloggailusta taas iloa ja sisältöä elämääni. Ennen rakastin blogin kirjoittamista ja kuvien ottamista blogia varten, mutta nykyään Instagram on niin kätevä ja kiva, ettei juurikaan tuu blogia kirjoiteltua kun ne samat asiat saa näppärämmin Instaan. Mutta toisaalta sielä ei tuu harjoitettua tätä verbaalista ulosantia niinkään paljoa, ja on tärkeetä että sekin taito säilyy. Vaikka haluankin sisällyttää bloggailunkin taas elämääni, niin onhan mulla tekemistä vaikka millä mitalla, välillä niinkin paljon että ne kivat, vapaaehtoiset asiat alkaa ahdistaa kun ei tiedä mistä aloittais ja kaikkea haluais tehdä samanaikaisesti (ja sitte mitään ei saa tehtyä tai valmiiksi haha). Nyt kun on ollut nää helteet niin oon saanu aikaseksi vaikka ja mitä, myllänny takapihaa ja siivonnu ja maalannu ja kaikkee, vaikka hiki virtaa ja selkä huutaa armoa. En tiiä miksi mun alaselkä on nykyään aina niin jumissa ja kipee, vanhuus ei kai tuu yksin.

Eilen nautin helteistä takapihalla. Naapuri ei ollu vissiin kotona ku sain olla kaikessa hiljaisuudessa ja rauhassa, haha.

Kesä se tulla pamahti! Söin melkein jokapäivä jäätelöä, ihan täysin sillä verukkeella että jos tässä käy samoin ku viimevuonna niin nää saattoi hyvinki olla kesän ainoat helteet. Toivottavasti ei, tänävuonna olis kiva päästä uimaanki!

Aaanyway, vaikka käytänkin Instagramia ja sen storya varmasti jatkossakin ihan yhtälailla, yritän sisällyttää blogiin eri kuvia kuin sinne, koska itteä ainakin tympii jos seuraa jotakuta sekä instassa/snäpissä (jota en tosin enää käytä) että blogissa ja sillä on samat kuvat molemmissa. Tai siis joo kyllä varmasti tulee samojakin kuvia, mutta ei pelkästään. Useimmiten menee into blogin seuraamisesta, jos se ei tarjoa mitään mitä ei muualla jo näkisi. Etenkin kun oon Instan suurkuluttaja ja selailen sitä mielelläni useita kertoja päivässä, niin on tylsää nähdä vaan samat kuvat jokapaikassa. Ehkä kaikkien mielestä ei oo näin, mutta itelle kuvat on niin tärkeitä ja on kiva nähdä eri kuvakulmaa tai näkökulmaa, ja joissakin tapauksissa esim. behind the scenes -kuvia. Mitä enemmän kuvia sen parempi, ellei ne sitte oo tyyliin selfieitä samasta naamasta samalla ilmeellä samassa kulmassa ja samalla meikillä... you know? Tuli heti parikin tyyppiä mieleen joilla joka kuva instassa näyttää tismalleen samalta, oli sitte mikä aika vuodesta (tai mikä vuosi) tahansa. Toisaalta jos se omasta mielestä toimii nii antaa palaa vaan, ei se multa oo pois! Enhän mä itekkään oo mikään erikoisin tai jännittävin selfienottaja että nii. Pidä akka vaan se suus kiinni jos ei oo mitään fiksua sanottavaa, haha.

Tässä teille random Ponyo alias Possu -kollaasi, ihan vaan koska mä otan siitä ihan liikaa kuvia ku se on niin söpö!

Mä en tiedä missä vaiheessa mä aloin pelkäämään kuollakseni mielipiteeni sanomista. Ennen mä sanoin sen vaikkei kukaan olis kysynykkään, enkä epäröiny yhtään vaan olin mitä mieltä olin ja vitut muista. Nykyään mä yritän sanoa kaiken mahdollisimman "poliittisesti" ettei kukaan loukkaantuisi tai suuttuisi, ja etten mä vaan antaisi syytä ihmisille olla mitään mieltä musta. Aika hyvin kuvastaa nykyaikaa muutenkin, kun mitään ei saisi sanoa eikä mistään saisi olla eri mieltä, koska aina joku niin mielensä pahoittaa. Mä pelkään olla erimieltä ihmisten kanssa (ainakin siis julkisesti, pääni sisällä mä oon jatkuvasti jotakin mieltä jostakin) koska mä pelkään että mä joudun perustelemaan kantani ja mielipiteeni, ja usein mulla ei oo muuta perustetta ku että musta tuntuu siltä. Mä myöskin alitajuntaisesti (ja näköjään ihan tajuntaisestikkin lol) kokoajan pelkään olla erimieltä tai mitään mieltä mistään koska mä pelkään mitä joku musta ajattelee, ja mitä jos me ollaanki eri kannalla tässä asiassa ja se alkaa näkemään mut tietyllä tavalla tai muodostaa musta mielipiteen mun mielipiteiden perusteella, ja kun monessa asiassa mun mielipiteet muuttuu helpostikkin, niin sitten henkilö x joka on muodostanut musta mielipiteen mun mielipiteiden takia luulee että mä oon jotakin mieltä jostakin vaikken enää olisikaan. Ja mitä vitun väliä sillä loppupeleissä edes on?! Että mitä mieltä joku Ritva-Santeri on musta, ne jotka oikeesti on mun ystäviä ja läheisiä ei lakkaa välittämästä siksi että oisin oma persoonani ja omaa mieltä asioista. Eikö? Tätä mä nyt oon hokenu itelleni, ja oon yrittäny sitä myöten olla rohkeampi ja sanoa mitä mä ajattelen.

Näistä taneleista tulee otettua vähä vähemmän kuvia (Nalle, Chi alias Iipu ja Myy) syystä että Possu on aina mamin lähettyvillä, Iipu useimmiten omissa oloissaan ja mustista kissoista on hemmetin vaikee saada hyviä kuvia. Mutta ihania ja rakkaita ne on kaikki! <3

Mä oon muutenkin kokenut monenlaisia henkisiä ahaa-elämyksiä nyt tämän vuoden aikana, ja oppinu tuntemaan itteäni paremmin. Rovaniemellä käydessäni koin jotain ihmeellistä lapin taikaa ja sain sellasta sisäistä rauhaa ja seesteisyyttä että ihan itekki hämmästyin. Kai se oli se kun pääsi näkemään ja kokemaan uusia asioita ihanissa maisemissa ja mahtavassa seurassa, ja tajusi että ei se elämä ole vaan yhdellä pienellä paikkakunnalla, että kodin voi tehdä ihan minne itse tahtoo -ja jos päättää tulevaisuudessa että tämä ei hyvä, voi aina muuttaa muualle. Vaikken omistakkaan ajokorttia (ja alan epäilemään tuunko koskaan omistamaankaan, enkä tiedä onko se nyt edes niin kamala juttu loppupeleissä) niin uskoisin ja toivoisin että aina löytyy Jarnoja maailmasta, eli ystäviä joiden apuun ja tukeen voi aina luottaa. Ja jos ei löydy niin maksaa vaikka sitten omaisuuden muuttofirmalle, heh.

Mä oon aina pelännyt paljon ja kaikkea, osa peloista on tiedostamattomia ja osa täysin tietoisia, ja kaikille en välttämättä tuu mitään koskaan voimaan, mutta ne joille voin, aion jotain tehdä. Esimerkiksi muutto kauas Kauhavasta on ollut jo pitkään yksi pelonaihe. Tai ehkä ihan yleensäkin muutto Kauhavalta pois. Oon aina haaveillu asuvani jossain isommassa kaupungissa (mutta ei liian isossa) jossa on ostoskeskus jos toinenkin, kahviloita ja ravintoloita, UIMAHALLI niin ettei aina tarvi ottaa junaa viereiseen pitäjään, isoja ruokakauppoja ja ehkä kävelykatuja, juna/onnibussi-yhteydet paikkoihin X ja Y ja miksei vaikka Z:kin.. Mutta samalla mä rakastan pikkukaupunkeja ja niiden persoonallisuutta, rauhaa ja sitä tiivistä ja toisaalta turvallistakin tunnetta mikä täälä syntyy. Sekä ehdottomasti yöllistä hiljaisuutta ja pimeyttä mitä kaupungeissa harvoin (kuulemma) pääsee kunnolla kokemaan. Ja onhan tämä koti, ja vaikka tää kaupunki itsessään ei tarjoaisi mulle oikeastaan mitään, niin tutut maisemat ja ihmiset saa lähtemisen vaikeaksi. Mutta niinkuin itelleni usein hoen, aina voi muuttaa takaisin jos haluaa. Mä en osaa edes tarkalleen sanoa mikä se on se juttu mitä muuttamisessa pelkään eniten. Ystäviä ja perhettä ei lasketa, sehän on (ainakin mulle) itsestäänselvyys että ne vaikuttaa aina muuttopäätökseen eniten. Asiat on luultavasti ihan samalla tavalla kaupungista riippumatta, paitsi että työmahdollisuuksia on isommissa kaupungeissa enemmän (ja joo tiedän, myös niitä hakijoita). Okei noh, se muuttamisen stressi on kyllä suuri tekijä, ehkä jopa suurin. Neljä kissaa on vaikea siirtää kaupungista toiseen, etenkin autottomana ja monen tunnin päähän! Pakettiautoa nyt ehkä saisi jostain lainaan/vuokralle ja jonkun ihanan sitä ajamaan, mutta ne kissat.. Mutta ehkä nekin asiat järjestyy kun ei vaan vaivu epätoivoon (siis enää, johan sielläkin on käyty)!

Rovaniemellä oli aivan upea poro!

Rakastan näitä seinämaalauksia, oli mahtavaa päästä näkemään Rovaniemenkin oma.

Iltaseikkailulla. Kivaa kun on itestäkin muutama kunnon kuva reissulta, eikä vaan maisemia ja selfieitä! 

Ihana Minna ja meidän "hattarakoju" Rovaniemen Kädentaitomessuilla. <3

Jooh, musta alkaa tuntua että tämä bloggailun jatkaminen oli ihan hyvä päätös, juttua ainaki riittäis vaikka kuinka! Haha. Mutta jos tälläkertaa kuitenkin jätettäisiin asia tähän, ennenku tästä kehkeytyy romaani. Ensikertaan, heissulivei!



♥ Heni

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Kirpputorien aarteet

Mä rakastan kirppareita. Niiltä löytää aina muiden hylkäämiä aarteita, ja jostain syystä itelle tulee jotenkin semmonen mukava ja fiksu olo kun ostaa jotain käytettyä eikä aina uutta, tiiättekö? Jos ootte joskus käyny kaatopaikalla tai kierrätyskeskuksessa niin tiedätte miten paljo rompetta menee roskiin. Plus rahaa menee yleensä vain murto-osa siitä mitä uusiin asioihin ja asuihin menisi. Ja ite oon huomannut, että kirppareilta löytyy joskus jopa todennäköisemmin jotain sellaista (tai sen tyylistä) mitä on etsinyt ehkä jo kauemmankin aikaa. Kaupat yleensä seuraa muotia, ja tietyt vaatteet, asusteet ja tavarat pysyy myynnissä vaan tietyn sesongin ajan. Kirpputoreilta voi löytää mitä tahansa miltä tahansa aikakaudelta muotivilliyksiin katsomatta. Ja jos muoti kiinnostaa, niin myös sitä sieltä löytyy (vieläpä yleensä uniikimpaa kuin suoraan henkkamaukan rekistä).

Tottakai mä ostan paljon myös uutta tavaraa. Melkeinpä kaiken saa toki ostettua käytettynä, mutta kaikkea ei vaan halua. Esimerkiksi pikkuhousuja (rintaliivit ja uimapuvut on jyrkkä ehkä) ja meikkejä/hajuvesiä en ostaisi jos niitä on joku muu käyttänyt. Ja toki myönnän että itessänikin asuu semmoinen pienenpieni "hieno nainen" (semmosta mä aina pikkutyttönä leikiin ja vedin päälleni hienoimman hameeni, juhlakenkäni, kaikki koruni ja kruunasin koko komeuden sotkemalla äitin huulipunaa pitkin naamaa) joka tykkää uusista kauniista asioista. Joskus tekee mieli ostaa paita jota joku muu ei ensin oo kuluttanut, tai laukku josta ei oo hihnat perstunut niin että saa pelätä koska se hajoaa. En yleensä ostakkaan mitään kalliimpaa kirppareilta, koska itelleni yksi kirppareilla käymisen syy on se että sieltä saa tavaraa halvalla.

Mutta sen pitemmittä lätinöittä, tässä mun joitain viimeaikaisia löydöksiä (pääasiassa kirppareilta). Ja mikä on tämä mieltymys keltaiseen? Mä oon ennen inhonnu keltasta, mutta nykyään se on yks lemppareista (mintuvihreän ja roosan rinnalla). Ööö mitä? Hahaha.

Iso tarjoiluvati Ikeasta, 15 € Aattelin tätä sarjaa kerätä enemmänki, rakastuin. Ps. Huomaa kaunis valokuvausmiljöö. Meidän koti ei oo, eikä koskaan tuu olemaankaan, mikään ihanteellinen "kuin suoraan sisustuslehdestä"-koti jossa saa upeita kuvia, vaan aina taustalla on rojua ja rompetta.. Enkä muunlaista haluaisikaan. Toki huonekalut voisin pistää vaikka kaikki vaihtoon, mutta romppeistani en luovu hahaha.

Eilinen kirpparilöytö, uusi tee/kahvikuppi-setti 5 €

Kasa pitsejä, oli pakko hommata uusia erästä projektia varten, kun oon hukannu jonnekki mun kaikki pitsit. Oon oikeesti kääntäny koko hiton kämpän ympäri eikä missää!

Keltanen takki, alunperin hinta oli 4,80 € mutta kassalla huomattiin että takana helmassa oli punaista maalia tms, ja myyjä tipautti hinnaksi 1,80 €! (Kyseessä on siis semmonen lähetyskirppari missä ei oo omia pöytiä, vaan minne ihmiset tuo tavaraa niille myytäväksi, ilman et tienaa ite siinä mitään.)

Nää aion maalata ja laittaa niihin  Dr. Who -aiheiset postikorttini, mitkä ostin viimeks Tampereelta Puolenkuunpeleistä <3

Kesätossut 1 €
Ihanat Converset toissakertaiselta Tampereen-reissulta (Radiokirppis), nää on mulle kokoa liian isot mutta kyllä ne ihan hyvin jalkaan istuu, ja ku hintaaki oli vaan 4 € nii eihän niitä voinu vaan ohittaa..
Että sellaasta! Ostin mä tänään myös kaks kukkaruukkua 0,40 € kpl, mutta ne on ihan perus haaleenharmaat sellaaset sileät tavalliset peruskipot you know nii en jaksanu ottaa kuvaa niistä. Sitte ku jaksan ja ehdin sitä makrameeta puuhastella niin siinä yhteydessä ne sitte näkyy.


~ Heni

Happiness is a piece of cake

Heissulivei ja moikkelis moi pitkästä aikaa! Sikäli mikäli mulla vielä lukijoita on jäljellä; pahoittelen jälleen kerran pitkää hiljaisuutta. Oon tullu siihen lopputulokseen että miksi yrittää pakottaa tekstiä ulos, kun voi vaan hyväksyä sen että on ihan okei että taukoja tulee, ja että ne voi kestää viikkoja tai jopa kuukausiakin. Mä en bloggaa työkseni, eikä mulla oo satoja (ei edes kymmeniä) seuraajia, joten paineet on olemattomat. Mä otan aika paljo stressiä asioista, etenkin jos jotain pitää tehdä, mutta nyt kun vihdoinkin oon tajunnu että mun blogi ei oo mikään pakollinen stressin aihe ja mä saan kirjotella  -tai olla kirjottelematta- tänne sillon ku siltä tuntuu, mä saatan jopa innostua tästä taas.

Pääsiäinen meni Nurmeksessa murun vanhempien tykönä. Törmäiltiin Minnaanki ohimennen ku vaihdettiin bussia Jyväskylässä, ja oli kyllä niin ihana nähdä pitkästäaikaa!
Käytiin myös oleilemassa yksi yö Laan ja Ap:n tykönä Tampereella. Oli kivaa. Ja kissat on kivoja.
Vappukin oli kiva, avattiin grillikausi.

Viimeksi taisin kirjoitellessani hehkuttaa Tuulia designilla juuri alkanutta työkokeiluani. Mun piti alun perin olla sielä 3 kk, mutta kun määräaika läheni me aateltiin Minnan kans, että josko mä olisin vielä toisetki 3 kk, kun kerran hommat sujuu ja on kivaa ja sillee (6 kk on maksimi mitä yhdessä paikassa saa olla, muuten en ehkä koskaan lähtisi tuolta haha). Oon tykänny kovasti siellä olla, ei uskoisi että kolme kuukautta meni jo! Aika kuluu ku siivillä mukavassa paikassa ja mukavassa seurassa.

Herttaa pukkaa! (Vink vink, jos klikkaat nimeä pääset verkkokauppaan mistä noita saa!)
Kahvitauko. <3
Mä oon ihan rakastunu näihin Esteri-koruihin. Luonnonvalkonen on ihanan raikas kaiken sen upean väriloiston seassa.

Se on joka vuosi sama homma, että kun kevät on täydessä loistossaan ja kesä lähenee, mä intoudun enemmän tekemään kaikkea, niinkuin esimerkiksi päivittelemään blogia, siivoilemaan takapihaa puutarhan toivossa, maalaamaan ja tuunailemaan juttuja ja asioita jne jne jne. Tänä vuonna oon myös innostunu käsitöistä entistäkin enemmän (vaikka en tienny että se edes on mahdollista haha). Luonnollisesti suurimmilta osin saamme kiittää siitä Minnaa ja Tuulia designia -kun istuu kaiket päivät käsityö/askartelu-liikkeessä saa väkisinkin inspiraatiota. Sitäpaitsi Minna on samanlainen hörhöilijä ja ideoija ku minäki, että jos se saa jonku idean nii munki päässä syttyy usein lamppu ja sitte mennään ja lujaa. Heh. Viimeisimpänä villityksenä on nyt makramee, mutta siitä sitte toisella kertaa (mulla ei vielä oo tehtynä ku yksi kokeilu-versio, eikä siitäkään ole ku yks kökkö kuva).

Oon duunaillu koruja ja avaimenperiä sekä muita pikkujuttuja. Itseasiassa niinkin paljon että oon miettiny josko niitä myisi jossain. Ite ainakin tykkäisin ostella uniikkeja käsintehtyjä koruja ja muita juttuja. Oliskohan teillä kenelläkään mitään kiinnostusta? Oon niin kahden vaiheilla että laitanko myyntiin vai en, koska toisaalta ajattelen että joo tottakai laitan, mutta sitten toinen puoli kuiskii korvaan että pyh ei kannata ei niitä kukaan osta, kaupasta saa hienompia. En tiiä. Mitä mieltä ootte?


~ Heni