When every ship is going down I don't fear nothing when I hear you say "It's gonna be ok"

Noniin, tässä sitä taas ollaan. Kesä ei hiipinyt vaan rysähti kerralla päälle ja mun bloggausinto heräsi jälleen. Auringonpaiste tekee aina saman, herättää innon tehdä asioita. Monesti se into hiipuu alkuhuuman mentyä, mutta toivon todella että tällä kertaa innostus pysyy ja saisin tästä bloggailusta taas iloa ja sisältöä elämääni. Ennen rakastin blogin kirjoittamista ja kuvien ottamista blogia varten, mutta nykyään Instagram on niin kätevä ja kiva, ettei juurikaan tuu blogia kirjoiteltua kun ne samat asiat saa näppärämmin Instaan. Mutta toisaalta sielä ei tuu harjoitettua tätä verbaalista ulosantia niinkään paljoa, ja on tärkeetä että sekin taito säilyy. Vaikka haluankin sisällyttää bloggailunkin taas elämääni, niin onhan mulla tekemistä vaikka millä mitalla, välillä niinkin paljon että ne kivat, vapaaehtoiset asiat alkaa ahdistaa kun ei tiedä mistä aloittais ja kaikkea haluais tehdä samanaikaisesti (ja sitte mitään ei saa tehtyä tai valmiiksi haha). Nyt kun on ollut nää helteet niin oon saanu aikaseksi vaikka ja mitä, myllänny takapihaa ja siivonnu ja maalannu ja kaikkee, vaikka hiki virtaa ja selkä huutaa armoa. En tiiä miksi mun alaselkä on nykyään aina niin jumissa ja kipee, vanhuus ei kai tuu yksin.

Eilen nautin helteistä takapihalla. Naapuri ei ollu vissiin kotona ku sain olla kaikessa hiljaisuudessa ja rauhassa, haha.

Kesä se tulla pamahti! Söin melkein jokapäivä jäätelöä, ihan täysin sillä verukkeella että jos tässä käy samoin ku viimevuonna niin nää saattoi hyvinki olla kesän ainoat helteet. Toivottavasti ei, tänävuonna olis kiva päästä uimaanki!

Aaanyway, vaikka käytänkin Instagramia ja sen storya varmasti jatkossakin ihan yhtälailla, yritän sisällyttää blogiin eri kuvia kuin sinne, koska itteä ainakin tympii jos seuraa jotakuta sekä instassa/snäpissä (jota en tosin enää käytä) että blogissa ja sillä on samat kuvat molemmissa. Tai siis joo kyllä varmasti tulee samojakin kuvia, mutta ei pelkästään. Useimmiten menee into blogin seuraamisesta, jos se ei tarjoa mitään mitä ei muualla jo näkisi. Etenkin kun oon Instan suurkuluttaja ja selailen sitä mielelläni useita kertoja päivässä, niin on tylsää nähdä vaan samat kuvat jokapaikassa. Ehkä kaikkien mielestä ei oo näin, mutta itelle kuvat on niin tärkeitä ja on kiva nähdä eri kuvakulmaa tai näkökulmaa, ja joissakin tapauksissa esim. behind the scenes -kuvia. Mitä enemmän kuvia sen parempi, ellei ne sitte oo tyyliin selfieitä samasta naamasta samalla ilmeellä samassa kulmassa ja samalla meikillä... you know? Tuli heti parikin tyyppiä mieleen joilla joka kuva instassa näyttää tismalleen samalta, oli sitte mikä aika vuodesta (tai mikä vuosi) tahansa. Toisaalta jos se omasta mielestä toimii nii antaa palaa vaan, ei se multa oo pois! Enhän mä itekkään oo mikään erikoisin tai jännittävin selfienottaja että nii. Pidä akka vaan se suus kiinni jos ei oo mitään fiksua sanottavaa, haha.

Tässä teille random Ponyo alias Possu -kollaasi, ihan vaan koska mä otan siitä ihan liikaa kuvia ku se on niin söpö!

Mä en tiedä missä vaiheessa mä aloin pelkäämään kuollakseni mielipiteeni sanomista. Ennen mä sanoin sen vaikkei kukaan olis kysynykkään, enkä epäröiny yhtään vaan olin mitä mieltä olin ja vitut muista. Nykyään mä yritän sanoa kaiken mahdollisimman "poliittisesti" ettei kukaan loukkaantuisi tai suuttuisi, ja etten mä vaan antaisi syytä ihmisille olla mitään mieltä musta. Aika hyvin kuvastaa nykyaikaa muutenkin, kun mitään ei saisi sanoa eikä mistään saisi olla eri mieltä, koska aina joku niin mielensä pahoittaa. Mä pelkään olla erimieltä ihmisten kanssa (ainakin siis julkisesti, pääni sisällä mä oon jatkuvasti jotakin mieltä jostakin) koska mä pelkään että mä joudun perustelemaan kantani ja mielipiteeni, ja usein mulla ei oo muuta perustetta ku että musta tuntuu siltä. Mä myöskin alitajuntaisesti (ja näköjään ihan tajuntaisestikkin lol) kokoajan pelkään olla erimieltä tai mitään mieltä mistään koska mä pelkään mitä joku musta ajattelee, ja mitä jos me ollaanki eri kannalla tässä asiassa ja se alkaa näkemään mut tietyllä tavalla tai muodostaa musta mielipiteen mun mielipiteiden perusteella, ja kun monessa asiassa mun mielipiteet muuttuu helpostikkin, niin sitten henkilö x joka on muodostanut musta mielipiteen mun mielipiteiden takia luulee että mä oon jotakin mieltä jostakin vaikken enää olisikaan. Ja mitä vitun väliä sillä loppupeleissä edes on?! Että mitä mieltä joku Ritva-Santeri on musta, ne jotka oikeesti on mun ystäviä ja läheisiä ei lakkaa välittämästä siksi että oisin oma persoonani ja omaa mieltä asioista. Eikö? Tätä mä nyt oon hokenu itelleni, ja oon yrittäny sitä myöten olla rohkeampi ja sanoa mitä mä ajattelen.

Näistä taneleista tulee otettua vähä vähemmän kuvia (Nalle, Chi alias Iipu ja Myy) syystä että Possu on aina mamin lähettyvillä, Iipu useimmiten omissa oloissaan ja mustista kissoista on hemmetin vaikee saada hyviä kuvia. Mutta ihania ja rakkaita ne on kaikki! <3

Mä oon muutenkin kokenut monenlaisia henkisiä ahaa-elämyksiä nyt tämän vuoden aikana, ja oppinu tuntemaan itteäni paremmin. Rovaniemellä käydessäni koin jotain ihmeellistä lapin taikaa ja sain sellasta sisäistä rauhaa ja seesteisyyttä että ihan itekki hämmästyin. Kai se oli se kun pääsi näkemään ja kokemaan uusia asioita ihanissa maisemissa ja mahtavassa seurassa, ja tajusi että ei se elämä ole vaan yhdellä pienellä paikkakunnalla, että kodin voi tehdä ihan minne itse tahtoo -ja jos päättää tulevaisuudessa että tämä ei hyvä, voi aina muuttaa muualle. Vaikken omistakkaan ajokorttia (ja alan epäilemään tuunko koskaan omistamaankaan, enkä tiedä onko se nyt edes niin kamala juttu loppupeleissä) niin uskoisin ja toivoisin että aina löytyy Jarnoja maailmasta, eli ystäviä joiden apuun ja tukeen voi aina luottaa. Ja jos ei löydy niin maksaa vaikka sitten omaisuuden muuttofirmalle, heh.

Mä oon aina pelännyt paljon ja kaikkea, osa peloista on tiedostamattomia ja osa täysin tietoisia, ja kaikille en välttämättä tuu mitään koskaan voimaan, mutta ne joille voin, aion jotain tehdä. Esimerkiksi muutto kauas Kauhavasta on ollut jo pitkään yksi pelonaihe. Tai ehkä ihan yleensäkin muutto Kauhavalta pois. Oon aina haaveillu asuvani jossain isommassa kaupungissa (mutta ei liian isossa) jossa on ostoskeskus jos toinenkin, kahviloita ja ravintoloita, UIMAHALLI niin ettei aina tarvi ottaa junaa viereiseen pitäjään, isoja ruokakauppoja ja ehkä kävelykatuja, juna/onnibussi-yhteydet paikkoihin X ja Y ja miksei vaikka Z:kin.. Mutta samalla mä rakastan pikkukaupunkeja ja niiden persoonallisuutta, rauhaa ja sitä tiivistä ja toisaalta turvallistakin tunnetta mikä täälä syntyy. Sekä ehdottomasti yöllistä hiljaisuutta ja pimeyttä mitä kaupungeissa harvoin (kuulemma) pääsee kunnolla kokemaan. Ja onhan tämä koti, ja vaikka tää kaupunki itsessään ei tarjoaisi mulle oikeastaan mitään, niin tutut maisemat ja ihmiset saa lähtemisen vaikeaksi. Mutta niinkuin itelleni usein hoen, aina voi muuttaa takaisin jos haluaa. Mä en osaa edes tarkalleen sanoa mikä se on se juttu mitä muuttamisessa pelkään eniten. Ystäviä ja perhettä ei lasketa, sehän on (ainakin mulle) itsestäänselvyys että ne vaikuttaa aina muuttopäätökseen eniten. Asiat on luultavasti ihan samalla tavalla kaupungista riippumatta, paitsi että työmahdollisuuksia on isommissa kaupungeissa enemmän (ja joo tiedän, myös niitä hakijoita). Okei noh, se muuttamisen stressi on kyllä suuri tekijä, ehkä jopa suurin. Neljä kissaa on vaikea siirtää kaupungista toiseen, etenkin autottomana ja monen tunnin päähän! Pakettiautoa nyt ehkä saisi jostain lainaan/vuokralle ja jonkun ihanan sitä ajamaan, mutta ne kissat.. Mutta ehkä nekin asiat järjestyy kun ei vaan vaivu epätoivoon (siis enää, johan sielläkin on käyty)!

Rovaniemellä oli aivan upea poro!

Rakastan näitä seinämaalauksia, oli mahtavaa päästä näkemään Rovaniemenkin oma.

Iltaseikkailulla. Kivaa kun on itestäkin muutama kunnon kuva reissulta, eikä vaan maisemia ja selfieitä! 

Ihana Minna ja meidän "hattarakoju" Rovaniemen Kädentaitomessuilla. <3

Jooh, musta alkaa tuntua että tämä bloggailun jatkaminen oli ihan hyvä päätös, juttua ainaki riittäis vaikka kuinka! Haha. Mutta jos tälläkertaa kuitenkin jätettäisiin asia tähän, ennenku tästä kehkeytyy romaani. Ensikertaan, heissulivei!

♥ Heni